torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukuuta! (ja lahjavinkki ompelijalle)

Joulukuu jo!  Näin se syksy on mennyt sitten kuitenkin nopeasti ja talon pikkuisin mies kasvanut kovasti. 


Ompelukset alkaa olla enimmäkseen toistaiseksi piiloteltavaa mallia, jospa saan pläjäytettyä niitä näkyviin kunhan joulupukki on ne kantanut erisuunnille Suomea. Uusia kankaita on joku tyyppi tilannut muutamaankin otteeseen taas.. kukahan? 


Muutamia joulunalusompeluksia kuitenkin. Nimittäin tonttulakkeja. Omiksi ja muidenkin tarpeiksi. Laitan muutaman tuonne valmiisiin, jotta voisit osaa omasi. 



Sain yhteistyötarjouksen Burda-kaavalehdeltä ja tartuin siihen muutamastakin syystä. Burda-lehdet nimittäin on olleet jo kouluajoista asti minulla käytössä jos olen tarvinnut jotain istuvampaa tai monimutkaisempaa takin, jakun tai juhlapuvun kaavaa (tai kaavan pohjaa josta lähteä tekemään sopivampaa.) Valikoima malleissa on ihan huima moneen muuhun kaavalehteen verrattuna. 

Nyt lehti on (taas?) suomenkielisenä saatavilla, voi niitä aikoja kun oppi väkisin saksaa yläasteen kässäntunnilla burdan ohjeita selvitellessä :D  Niin ja ainakin  minun mielestäni tämä pätkä olisi nyt edullinen hinnaltaankin.  Saan tästä muutaman lehden itsellenikin lahjana (palkkiona...verot ja tulot ja jne :D ), mutta ihan vilpittömästi voin sanoa että jos en saisi, niin voisin nuo muutamat numerot tilatakin. Eli; 


Joululahjavinkki! Tilaa itsellesi tai ystävällesi lahjaksi suomenkielinen Burda-lehti 3 nroa hintaan 16,50 €. Tilaus alkaa tammikuun numerosta, joka ilmestyy 14.1. Tilauksen voi peruuttaa milloin tahansa 3 numeron jälkeen. Yhteystiedot ja tilaukset osoitteeseen marianne.koskimies@burdastyle.fi.  


Rauhallista ja ressitöntä joulukuuta jokaiselle!!


Ei kommentteja: